Vuoto vesikalusteessa ei aina tarkoita rakennusta vaurioittavaa katastrofia. Vesivuoto saattaa olla pieni ja huomaamaton, esimerkiksi vuotava wc-istuin. Siitä voi kuitenkin aiheutua yllättävän suuria ja täysin turhia kustannuksia. 

 

Suoraan viemäriin ohjautuva vuoto jää usein huomaamatta tai sitä ei pidetä merkittävänä asiana, eikä siihen reagoida nopeasti.  

– Viattoman oloinen vuoto wc-istuimessa voi kuluttaa vettä jopa 33 000 litraa kuukaudessa, vuotava hana 1 200 litraa kuukaudessa. Yhtä hyvin asukas voisi pudotella satalappusia pöntöstä alas, sillä vuotavien vesikalusteiden tuoma lisämaksu vesilaskuun vuositasolla voi olla yli tuhatkin euroa, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n erityisasiantuntija  Juha-Ville Mäkinen toteaa. 

Kukkarovaikutusten lisäksi vuotava vesikaluste on ympäristön kannalta turha tuhlari. 

 

Vesi, viemäri ja lämmityskuluja 

Vuotanut vesi joudutaan käsittelemään jäteveden puhdistuslaitoksessa. Veden puhdistaminen kuluttaa runsaasti energiaa. Kaiken turhan energiankulutuksen torjuminen on tärkeää, myös välillisesti aiheutetun energiankulutuksen. Tällaisella toiminnalla pidetään hintojen nousupaineita kurissa.  

Kaikki vedestä aiheutuvat kustannukset eivät taloyhtiössä tule suoraan asukkaan maksettavaksi, mutta omakotitalossa kustannukset näkyvät suoraan omassa vesilaskussa. Taloyhtiössä kustannukset näkyvät vastikkeissa ja vuokrissa korotuksina.  

Jos tiputtava hana vuotaa lämmintä vettä, kohoavat kustannukset entisestään. Turhaan viemäriin vuotava lämmin vesi kuluttaa lämmitysenergiaa. On viisasta välttää kaikkea turhaa kulutusta, joka lisää energian kulutusta. Nykyisessä maailmantilanteessa energiankulutuksen kurissa pitäminen on entistä tärkeämpää.  

Ympäristön kannalta vesikalusteiden vuodot ovat täysin turha tuhlaaminen. 

 

Vuodot helppo havaita 

Mäkisen mukaan vuodot on helppo havaita. Esimerkiksi wc-istuimen kulhon tulisi olla kuiva käyttökertojen välillä, joten vuodon havaitsemiseen riittää pala wc-paperia, joka painetaan kulhon takaseinää vasten. Pienikin vuoto näkyy heti kastuvana paperina. 

– Usein vuoto johtuu kuluneesta tiivisteestä. Sen uusiminen käy LVI-ammattilaiselta nopeasti. Mikäli kyseessä on vanha vesikaluste, sen vaihto uuteen energiatehokkaampaan on hyvä vaihtoehto. 

Taloyhtiöissä kannattaa kaikista vuodoista ilmoittaa heti huoltoyhtiölle ja valvoa, että vuodot korjataan. Omakotitalossa kannattaa suoraan tilata LVI-alan ammattilainen korjaamaan vuoto.  

 

Hyödynnä kotitalousvähennys 

Omassa talossa asuva voi hyödyntää kylpyhuoneen ja vesikalusteiden päivityksessä kotitalousvähennystä.  

Kotitalousvähennys on 15 prosenttia työstä maksetusta palkasta sekä palkan sivukulut tai 40 prosenttia ennakkoperintärekisteriin kuuluvalle yrittäjälle tai yritykselle maksetusta työkorvauksesta.  

Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. Vähennystä saa vain työn osuudesta, ei esimerkiksi materiaaleista ja matkakuluista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää vuonna 2022 on 2 250 euroa.  

 

Teksti: Ari J. Vesa Adato viestintä
Kuva: LVI-TU ry