Moni pohtii omien energiansäästötoimien merkitystä. Jokaisella teolla, joka säästää sähköä on merkitystä. Tilastokeskuksen toteuttaman Kansalaispulssi-kyselyn mukaan suomalaiset uskovat omiin säästömahdollisuuksiinsa ja tilastojen mukaan sähköä on säästetty selvästi kolmen viimeisen kuukauden aikana.

Kyselyn mukaan 56 prosenttia vastaajista on vähintään melko varma siitä, että omilla energiansäästötoimilla voi vaikuttaa sähkön riittävyyteen tulevina talvikuukausina. Hyvätuloisista näin ajattelee 63 prosenttia, mutta pienituloisista vain vajaa puolet. Eläkeläisistä taas 70 prosenttia uskoo säästötoimien voimaan.

Meillä on jo tilastojen mukaankin hyvä kuva siitä, että säästötoimissa on onnistuttu. Sähkönkulutus on laskenut reilusti ja Fingridin julkaisemien ennakkotietojen mukana myös marraskuussa sähkönkulutuksen lasku on jatkunut hyvässä, noin yhdeksän prosentin tahdissa. Tämä vastaa noin Olkiluodon vielä käynnistysvaiheessa olevan voimalaitoksen tuotantoa.

Säästöjen lisäksi kulutuksen siirtäminen mahdollisuuksien mukaan kello 7–22 ulkopuolisiin aikoihin ja viikonloppuihin auttaa selviämään mahdollisesta sähköpulasta. Myös tämä on otettu jo huomioon monessa kotitaloudessa.

 

Asumismuoto ei vaikuta säästöhaluihin

Vastaajien kesken ei synny suuria eroja. Hieman yli puolet kaikenlaisissa kodeissa asuvista arvottaa omien säästötoimien merkitystä. Kerrostaloissa usko näyttää olevan vähäisintä. Vain 48 prosenttia kerrostalojen asukkaista arvelee omilla säästötoimilla olevan merkitystä.

Kerrostaloissa sähkön säästöpotentiaali on usein vähäisempi, koska kaukolämpötaloissa lämmityksestä ja lämpimän veden kulutuksessa tehdyt säästöt eivät näy omassa sähkölaskussa. Näissä säästötoimien hyödyt tulevat säästöiksi taloyhtiöiden kuluissa.

Kerrostaloissakin sähkönsäästöllä on merkityksensä. Kun kaikki tekevät pieniä toimia, tulee näistä pienistä puroista iso ja merkittävä kokonaisuus. Jos kaikki esimerkiksi sammuttaisivat langattoman verkon ja siihen liittyvän modeemin, kun sitä ei tarvita, syntyisi kokonaisuudesta iso säästö.

Tietoa energiansäästöön vaikuttavista toimista suomalaiset kokevat saaneensa hyvin.

Kansalaispulssi on valtioneuvoston kanslian tilaama ja Tilastokeskuksen toteuttama kysely. Kysely toteutetaan keskimäärin kerran kuukaudessa ja vastaajiksi valikoituvat eri henkilöt. Vastanneiden määrä on noin 1100–1400 vastaajaa. Tuorein kysely on toteutettu 9. –14.11.2022.

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto