Kaukolämpöyhtiön varautuminen tuo turvaa lämmön saatavuuteen. Huoltovarmuudessa ratkaisee myös asiakkaiden oma varautuminen sekä laaja-alainen yhteistyö.

Kaukolämpö on huoltovarmuuden kannalta keskeinen tekijä: se lämmittää muun muassa kodit, koulut, sairaalat ja yritykset. Siksi yllättäviin ja poikkeuksellisiin tilanteisiin on varauduttava ennakoinnilla ja harjoittelulla.

– Esimerkiksi putkirikot, laitosten vikaantumiset tai isot sähkökatkot aiheuttavat silloin tällöin yllättäviä tilanteita. Ne koeponnistavat varautumistamme ja järjestelmää hyvin, kertoo Kokemäen Lämpö Oy:n tuotantopäällikkö Heikki Veko.

– Yllättävät tilanteet pitävät mielen virkeänä ja porukkamme ammattitaidon yllä. Jos yhtään vikatilannetta ei ikinä tulisi, ei henkilökuntamme pääsisi oppimaan.

Hajautettu lämmöntuotanto vähentää riskejä

Huoltovarmuutta rakennetaan Kokemäen Lämmöllä joka päivä.

– Viime aikoina olemme kiinnittäneet huomiota esimerkiksi varavoimaan ja hajautukseen sekä kyberturvallisuuteen, valmiuspäällikkönä toimiva Veko sanoo.
Hajautettu lämmöntuotanto vähentää riskejä, eikä yhden laitoksen vika pysäytä koko järjestelmää.

– Jos yhteen laitteeseen tulisi vika, muut laitteet eivät olisi samaan aikaan pois pelistä.

Kokemäen Lämpö tuottaa kaukolämpöverkon energian puupohjaisilla polttoaineilla. Tuotantoa turvaavat varalämpökeskukset, joita koekäytetään säännöllisesti ja jotka on sijoitettu hajautetusti eri puolille kaukolämpöverkostoa.

Oma biopolttoaineen tuotanto ja kalusto tuovat varmuutta

Kokemäen Lämmöllä on käytössään omaa kalustoa ja kierrätyspuumurskeen tuotantoa.

– Valmistamme itse osan polttoaineestamme. Sekin on osaltaan huoltovarmuutta ja varautumista, Veko kertoo.

Lähialueilta tulevat biopolttoaineet eivät ole riippuvaisia fossiilisten polttoaineiden markkinoista. Niillä on useita toimittajia, lyhyemmät kuljetusmatkat ja parempi ennakoitavuus.

– Teemme yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja maanomistajien kanssa. Pyrimme huomioimaan paikallisuuden kaikessa toiminnassamme.

Kaukolämmön asiakkaiden oma varautuminen on tärkeää

Häiriötilanteessa kaukolämpöyhtiöt ovat sähköntoimituksen tärkeysjärjestyksessä etusijalla. Näin varmistetaan lämmönsaanti yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiin kohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin, vanhainkoteihin ja päiväkoteihin.

Veko peräänkuuluttaa kuitenkin asiakkaiden omaa varautumista.

– Jokaisen olisi hyvä tarkistaa, löytyykö esimerkiksi lämmönjakohuoneista ja -keskuksista varavoimaa tai edes varavoiman syöttömahdollisuutta, jotta kiertovesipumput ja säätöautomatiikka saisivat sähkön ja pysyisivät toiminnassa poikkeustilanteissa.

Tämä koskee Vekon mukaan erityisesti yhteiskunnan kriittisiä toimijoita, mutta myös esimerkiksi yksityisiä yrityksiä.

– Poikkeustilanteessa ei auta, vaikka kaukolämpöyhtiö tuottaisi lämpöä verkkoon, jos asiakas ei itse ole varautunut, eikä pysty lämpöä vastaanottamaan.

Harjoittelu ja yhteistyö ovat varautumisessa oleellisia

Harjoittelu on olennainen osa varautumista. Kokemäen Lämpö harjoittelee varautumista yhteistyössä muun muassa kaupungin ja palokunnan kanssa.

Veko toivoisi lisää yhteistyötä esimerkiksi sähkölaitosten, päiväkotien, koulujen, puolustusvoimien, poliisin ja sairaanhoidon kanssa. Harjoitusten ei hänen mukaansa tarvitsisi olla pitkiä, ja ne voitaisiin toteuttaa pienimuotoisestikin. Nykyisin yhteistyö perustuu kuitenkin usein vapaaehtoisuuteen.

Veko muistuttaa, että lähtökohdat harjoitteluun vaihtelevat resurssien mukaisesti, sillä Suomessa toimii hyvin erikokoisia ja -tyyppisiä kaukolämpöyhtiöitä.

– Harjoittelu ja yhteistyö laaja-alaisesti on tärkeää, sillä siinä saadaan nostettua esille puutteita puolin ja toisin, Veko sanoo.

Kuva: Unsplash