Toimiva LVI-tekniikka eli lämmitys-, vesi- ja ilmastointitekniikka ovat keskeisin osa talotekniikkaa. Kun ne toimivat oikein, asuminen on terveellistä, turvallista ja kuluttaa energiaa mahdollisimman vähän. Nyt on myös entistä helpompaa löytää avuksi osaava LVI-suunnittelija.

– Asumiskustannuksista suurin osuus on energiankäyttöä, muistuttaa Samuli Könkö, Suomen LVI-liiton toiminnanjohtaja.

– Energiatehokkuus on tietysti hyvä ympäristön kannalta ja rakennukset ovat tärkeässä roolissa EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Jokaista kiinnostaa varmasti myös asumiskustannukset, joihin toimivalla ja nykyaikaisella tekniikalla on helppoa vaikuttaa.

Haasteena hyvän järjestelmän löytämiseen on usein LVI-suunnitelman teko. Alalla on jo pitkään ollut työntekijäpulaa ja se näkyy pienten taloyhtiöiden ja omakotitaloasujien ajoittaisina vaikeuksina löytää suunnittelijaa.

– Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten työaika on melko tiukasti kiinnitetty isoihin projekteihin. Alan osaajavajetta ja ammattilaisten löytämistä helpottamaan on nyt tuotettu listaus, pilottiversio. Jos kuluttajat löytävät palvelun ja hyötyvät siitä, kehitetään palvelua edelleen tarpeen pohjalta. Nyt kuluttajat pääsevät etsimään alueensa suunnittelijoita ja kertomaan mielipiteensä.


Valinnat tarpeen mukaan

LVI-suunnitelmassa rakennusta tarkastellaan kokonaisuutena, aikatauluttaen tarvittavat toimenpiteet suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti. Suunnitelmassa valitut laitteet ja järjestelmät valitaan puolueettomasti ja suunnitelman pohjalta on helppo pyytää vertailukelpoisia tarjouksia urakoitsijoilta ja parantaa oman talon energiatehokkuutta.

– Ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä, jos on kyse vähänkin isommasta remontista, kehottaa Könkö.

LVI-toimialallaan sertifioidut ammattilaiset löytyvät rakennus-, LVI- ja kiinteistöalalla toimivan FISE Oy:n pätevyysrekisteristä ja yritykset ovat pääsääntöisesti Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry:n jäseniä. Nyt suunnittelijan löytää myös Suomen LVI-liiton sulvi.fi -verkkosivuilta samaan tapaan kuin sähkömiehen Löydä sähkömies -palvelusta.

Löydä LVI-suunnittelija täältä!

Löydä sähkömies täältä!

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto